Nykyajan nuoret elävät kiirrellistä ja myrskyisää elämää- he joutuvat jakaman aikansa työn, opiskelujen ja kodin kanssa. Toive järjestää ikimuistoinen hääpäivä on melkein joka nuoren ja rakastuneen unelma, mutta aika ei vaan riitä. Kutsukaa meidät apuun, me kuunellaan toiveenne ja tehdään kaikki jotta juhlanne onnistuisivat.

Ne ajat ovat kaukaista menneisyyttä, kun puoliso valittiin ja mentiin naimisiin jonkun toisen toivomuksesta tai pelosta, että „masu“ alkaisi näkyä. Nykyajan nuoret haluavat häillään näyttää koko maailmalle kuinka suuri voi olla kahden ihmisen rakkaus toisiaansa kohtaan.

Unelmia ja mielikuvia häistä on niin paljon, kuin on ihmisiä. Jotkut haluavat järjestää näyttävät ja isot häät, joillakin on taas toiveena pistää sormus rakkaan sormeen auringonlaskun maalaamalla meren rannalla, joku puolestaansa haluaa vaihtaa valaat paljain jaloin niityllä ja sen jälkeen hauskuuttaa vieraitansa perinteisellä eestiläisellä tavalla suuren maalaistilan pihalla...

Riskejä uhmaava ja ideoista pursuava tiimimme on valmis tekemään ihan mitä vaan, että voisi täyttää pienimmätkin ja oudoimmat toiveenne. Luonamme voi järjestää kaikkea, mikä vaan liittyy häihin- alkaen poikamiesilloista, anoppien ja appiukkojen pukemiseen asti. Mikäli ette tarviitte apuamme koko hään järjestelyyn, voidaan autta myös yksittäisten toiveitenne toteutuksessa. Mikäli teillä on jo kaikki järjestelyt häitänne varten tehty, mutta jotain jää puuttumaan , ei teillä tarvitse tehdä muuta, kuin vaan kääntyä puoleemme ja me hoitetaan asia kuntoon.

Lähetä meille sähköposti: info@muinasjutupidu.ee ,soita: +372 740 51 58. Tai tule käymään salongisamme Tarton keskustaan Küüni kadun ja Poe kadun risteyksessä ( kenkäkaupan ja Tarton Yliopiston apteekin välissä).